REDIn kaikkien aikojen lahjakorttiarvontapäivä oli yhteisöllinen kauppakeskustapahtuma, joka huipentui jättimäisen 10 000€ lahjakortin arvontaan! Mutta ei siinä vielä kaikki. Lue alta, mitä kaikkea tuhansia ihmisiä keränneeseen monipuoliseen kauppakeskuskarnevaaliin sisältyi:
REDIn kaikkien aikojen lahjakorttiarvontapäivä oli yhteisöllinen kauppakeskustapahtuma, jossa Puskalla oli kokonaisvastuu tapahtumatuotannosta kaikkine teknisine toteutuksineen, kauppakeskuksen liikkeiden ja muiden yhteistyökumppaneiden innostamisesta mukaan tapahtumaan ja syntyneen yhteistyön koordinoinnista, tapahtuman lisäohjelmasta, graafisesta suunnittelusta, ennakkosomemarkkinoinnista sekä tapahtumapäivän somenäkyvyydestä. Puska vastasi myös tapahtuman taltioinnista valokuvin ja after movie -videon tuotannosta. Tämä on hyvä esimerkki Puskan hyvänmielen avaimet käteen -projektista! 😊
Puskan kautta löytyy koko tapahtumiin liittyvä palvelujen kirjo konseptin suunnittelusta tekniikkaan ja juontajiin, graafisen suunnittelun ja markkinoinnin kautta vaikkapa tunnelmaa nostattaviin Skibidi-tanssijoihin.
Kauppakeskustapahtuma keräsi REDIin 25 000 kävijää yhden päivän aikana. Lisäksi melkein 5000 rekisteröinyttä arvontaosallistujaa lunasti arpalipukkeen shoppailemalla REDIläisessä liikkeessä tapahtumapäivää edeltävän kuukauden aikana. Päivän kohokohta oli elämyksellisesti toteutettu arvontahetki ulkona REDIn kauppakeskuksen läpi kulkevalla Kalasatamankadulla, jossa arvottiin kaikkiaan 16kpl toinen toistaan loistavampia palkintoja ja lahjakortteja! Arvonta huipentui jättimäisen 10 000 €:n lahjakortin arvontaan tuhansien ihmisten seuratessa hetkeä iloisessa ja käsinkosketeltavan sähköistyneessä tunnelmassa. Onnellinen voittaja saapui lavalle hurraahuutojen saattelemana ja kun hän nosti suunnattoman palkintonsa päänsä ylle voiton merkiksi, kultainen konfettisade täytti lavan ja kruunasi voittohuuman.
Yksi tapahtuman sisäisistä tavoitteista oli osallistaa REDIläisiä liikkeitä ja saada heidät mukaan osallistumaan ohjelman tuottamiseen. Edelliseen REDIn ilman Puskaa toteuttamaan samantapaiseen tapahtumaan verrattuna moninkertaistimme mukaan lähteneiden liikkeiden määrän, sillä saimme yli 60 liikettä innostettua tarjoamaan ohjelmaa vieraille! Voimme hyvillä mielin kutsua tapahtumaa kauppakeskuskarnevaaliksi, sillä tapahtuman aikana REDIssä joka kulman takaa löytyi aina lisää jännää ja hauskaa ohjelmaa. REDIN liikkeistä ja kappakeskuksen käytäviltä löytyi monenlaista tekemistä Mölkyn peluusta makramen solmimiseen ja aarteenetsintään. Pääsi siellä myös mm. silittelemään ihania frettejä, maistelemaan tuoreita poppareita ja paistamaan omaa pizzaa. Näin vain muutaman kauppakeskuksen yrittäjien itse toteuttaman ohjelman mainitaksemme. Lisäksi vierailla oli mahdollisuus osallistua useisiin toinen toistaan jännempiin arvontoihin, visoihin ja kisoihin!
Erilaisen ohjelman ja tekemisen lisäksi liikkeissä pystyi tekemään aivan huippulöytöjä tarjoustuotteista, joista löytyi roppakaupalla valittavaa. Me olimme vastuussa tapahtuman tarjouslehtisen kokonaistoteutuksesta liikkeiden kontaktoinnista ja ohjeistamisesta sisällöntuottoon ja graafiseen suunnitteluun sekä painatukseen.
Asiakkaan palaute 5/5
Yleisöpalaute 4,25/5
Kumppanipalaute (REDIläiset liikkeet) 3,75/5
PuskaPromotion tuotti ja koordinoi kauppakeskustapahtumaan lämminhenkistä ohjelmaa, kuten kaikille avoimen bingon, Fysioterapia-alan näkövammaiset ry:n toteuttamaa niska-hartiahierontaa, yleisöä innostavan Skibidi-yhteistanssin sekä näkövammaisista koostuvan Nuottiöljykriisi-bändin livekeikan. Kauppakeskusbingo järjestettiin asiakkaan toiveesta yhteisöllisesti ja paikallisia osallistavasti. REDIläiset liikkeet lahjoittivat bingopalkinnot (yli 100 palkintoa!) ja bingon viihdyttävänä juontajana toimi Kalasataman Hoasin asukastoimikunnan puheenjohtaja. Lisäksi autoimme ja koordinoimme REDIssä sijainneen PopUp Collegen opiskelijoita, jotka järjestivät REDIläisten liikkeiden muotinäytöksen. Näytöksessä esiteltiin jopa 19 eri liikkeen muotia keskelle kauppakeskusta pystetyllä runwaylla – Hieno osoitus yhteisöllisyydestä!
Puskan Doris Tuohimaa toimi päivän juontajana yhdessä juontajapari Jasmin Hamidin kanssa. Näin suuren kauppakeskustapahtuman, jossa on kymmeniä yhteistyötahoja, juontaminen vaatii juontajilta rivakkaa otetta, pelisilmää ja rautaista ammattitaitoa, jotta kaikki asiat tulevat mainittua innostavasti, napakasti ja myynnillisellä otteella. Juontajat toimivat myös kävelevinä mannekiineina, sillä he pukeutuivat REDIläisten liikkeiden vaatteisiin ja asusteisiin sekä heidän meikkinsä ja kampauksensa toteuttivat REDIläiset kauneudenhoitoalan ammattilaiset.
Kauppakeskustapahtuma tuotettiin hyvin lyhyellä aikataululla ja saimme asiakkaalta kiitosta mm. sisältöjen ideoinnista, yhteisöllisyydestä ja kokonaisuuden toteutuksesta. Katso asiakaskommentti alta ja eläydy tapahtuman iloiseen tunnelmaan artikkelin yläosan after movie -videolla 😊
"Arvostin yhteistyössä PuskaPromotionin kanssa avointa ja suoraa kommunikointia sekä erittäin hyvin valmisteltua ajolistaa ja juontolistaa. Kehuja ansaitsevat erityisesti loistavat juontajat, näkövammaiset hierojat ja PopUp collegen muotinäytös! Pidin myös ”out of the box” -ajattelusta Bingon suhteen 🙂 Olin onnellinen siitä, että niin monta liikettä saatiin mukaan toteuttamaan käytäväohjelmaa – sekä lahjoitti 16 kpl lavapalkintoa ja 100 bingopalkintoa! Ohjelma oli kokonaisuutena todella hieno, kiitos siitä! Suosittelen mielelläni PuskaPromotionia – Sain enemmän kuin mitä pyysin.”
Pia Rosvall, markkinointipäällikkö, Kauppakeskus REDI